Liikunnan riemua ei sade latista - Minimarathon 2016

Chiquita Minimarathon houkutteli Eläintarhan kentälle elokuun 13. päivä lähes 1700 lasta perheineen. Yhteensä sadesäässä liikkui jopa 5000 urheilun ystävää.

Minimarathon on liikunnan iloa puhtaimmillaan. Eläintarhan kentälle rakennettu toiminta-alue houkutteli lapset ja aikuiset testaamaan erilaisia lajeja ja ratoja kukin oman taitonsa mukaan. Nuorimmat, alle vuoden ikäiset, seurasivat vaunuista isompien touhuja.  

Mukana oli totuttuun tapaan useita uusien ja tutumpien yhteistyökumppanien toimintapisteitä ja aktiviteetteja. Osallistujapalautteen perusteella kiitosta saivat tasaisesti eri pisteet.

Minimaratonilla tietenkin myös juostaan ja juoksuun kuuluu olennaisena osana alkuverryttely. Kun Paula-lehmän verryttelyjumppa alkoi ennen ensimmäisiä juoksulähtöjä, oli lavan edessä hiljaista. Lehmäjumppa sai kuitenkin niveliin liikettä, sillä sen loppuessa ruohokentältä ei tyhjää tilaa löytynyt. Katso video tästä.

Jokainen osallistuja taivalsi Minimarathoninsa omalla tyylillään: upeasti kirmaten, komeasti hypellen, rattaissa istuen tai esimerkiksi välillä huoltajan reppuselässä matkustaen. Maalisuoralla otettiin vielä kaikki irti, eikä matkaväsymystä ollut havaittavissa!

Edes harmaa sää ei säikyttänyt perheitä, jotka ovat ilmeisen tottuneita varustautumaan auringonpaisteesta sadekeliin. Osallistujamäärä oli erinomainen. Sateisen sään vuoksi jälki-ilmoittautuneita ei tullut edellisen vuoden malliin viimeisinä päivinä, joten aivan osallistujaennätykseen ei päästy.   

Yksi tämän vuoden uudistuksista oli Minimarathonin numerolapun haku oli mahdollista jo perjantaina Kisahallilta Helsinki City Marathonin ja Street Runin kanssa jaetusta kisakansliasta. Minimaratoonareiden numerot oli kuoritettu Minin ilmeeseen sopivasti. Perheet pääsivät tutustumaan myös kumppanien tarjontaan Expossa. Kisakanslia sai erittäin positiivista palautetta palautekyselyssä ja se tullaan uusimaan vastaavalla konseptilla myös ensi vuonna.  

Minimarathon 2017 järjestetään 12.8. Tapahtuman ilmoittautuminen avataan lähiaikoina. Hinta on sitä edullisempi, mitä aikaisemmin ilmoittautuu. Minimarathonin osallistuminen on upea lahjaidea esimerkiksi kummilapsille. Asettakaa kesään yhteinen tavoite - treeniaikaa on vielä runsaasti.