​Juoksuinnostusta, yhdessä liikkumista ja iloisia muistoja Chiquita Minimaratonilla

Pienet ja isot jalat vipeltävät lauantaina jälleen Chiquita Minimarathonilla, kun lapset ja aikuiset nauttivat yhdessä liikunnasta kilometrin matkalla. Koko perheen hyväntuulinen liikuntatapahtuma alkaa kello 10.00 Eläintarhan kentältä ja maali on Telia 5G -areenalla.

Juoksun jälkeen Eläintarhan kentän toimintapisteillä pääsee touhuamaan vaikka mitä muutakin hauskaa, Minin tunnelmaan johdattelee yhteinen alkuverryttely ja päivän voi huipentaa vaikka uintiin, sillä juoksijan osallistujamaksuun sisältyy ilmainen pääsy Uimastadionille.

– Minimaratonilla on sellaista liikunnan riemua, jota ei näe kovin usein. Lapsille on tosi iso juttu saada oma juoksupaita, numerolappu ja mitali kaulaan. Aktiviteetit Eläintarhan kentällä, lähtöviivalle asettuminen ja reitille ryntääminen sekä maaliin saapuminen Telia 5G-arenalle ovat mahtavaa katsottavaa, innokas juoksija ja juoksubloggaaja Karoliina Alanne sanoo.

Alanne on juossut Minin tyttärensä ollessa rattaissa, tänä vuonna tytär pääsee jo itsekin juoksemaan ainakin osan matkasta. Hymyä ja ilonkiljahduksia matkalla riittää, sillä Chiquita Minimarathonilla on liikkunut vuosittain noin 1700 lasta. Lisäksi mukana iso joukko aikuisia, joille tapahtuma toimii myös mainiona alkuverryttelynä omallekin tapahtumajuoksulle.

Hauskaa lapsille ja aikuisille

Viime vuonna osallistujia oli 21 eri kansallisuutta. Merituuli Kerman osallistui tapahtumaan siskonsa 1,5- ja 7-vuotiaiden poikien kanssa ja molemmat lapset ovat vuoden vanhempinakin tulossa taas innolla mukaan.

– Nuorempi nukkui viimeksi puolet matkasta, mutta maaliin hän tuli omin jaloin. Edelleenkin hän leikkii mitalilla, mutta luulen, että hän saa tänä vuonna tapahtumasta enemmän irti. Seitsemänvuotias tykkäsi tapahtumasta hirveästi, hän innostui todella paljon. Hän juoksi ihan täysillä koko matkan, Kerman kertoo hymyillen myös mukana olleille aikuisille hauskaa menoa tarjonneesta tapahtumasta.

Kerman oli viime vuonna itse mukana Helsinki City Marathonilla, johon Minimarathon toimi oivana viimeistelynä ja jännityksen poistajana.

– Oli hyvä, että oli jotain tekemistä, hän sanoo nauraen.

Tänä vuonna Kerman on mukana Street Runilla, ja jälleen Mini toimii sopivana alkuverryttelynä.

Hyvä fiilis leviää ja tuo uusia osallistujia

Osallistujat ovat jakaneet tapahtuman iloista fiilistä aktiivisesti, mikä on houkutellut uusia osallistujia. Katju Lehtola osallistuu tapahtumaan muutaman viikon päästä kaksi vuotta täyttävän kummityttönsä kanssa.
– Kun pienilläkin lapsilla näytti olevan niin kivaa, ajattelin, että voisin kummityttöni viedä. Tämä on hänelle samalla synttärilahja, ja vietämme päivän Helsingissä. Kiva päästä tätä kautta tällä kertaa nauttimaan tunnelmasta, Lehtola sanoo.

Chiquita Minimarathon sisältää lasten puuhakentän, kilometrin juoksumatkan ja polskuttelun Uimastadionilla lauantaina 12.8 kello 10.00  alkaen. Lähtö Eläintarhan kentältä ja maaliin saavutaan Telia 5G-areenalle. Ilmoittautua voi tapahtumaan saakka osoitteessa www.minimarathon.fi tai samana aamuna klo 8-9 Eläintarhan kentän kisatoimistossa. 

Kuva: Tanja Forschythe-Reid